Viimeiset päivät Mwanzassa

Viimeinen viikko Mwanzassa on mennyt lähinnä yleisesti hengaillen milloin missäkin. Viime lauantaina UTSS:n käyttämä autokuski kutsui mut ja yhden työkavereista luokseen syömään ja illalla hän vei mut paikallisille festareille. Oli kyllä älyttömän hauskaa. Kuski tunsi jonkun järjestäjistä, joten päästiin vip-puolelle, mutta parasta koko illassa oli se, että tapasin mun suosikki bongo flava-biisin esittäjän, Ben Polin! Tiedän tosin kyseiseltä artistilta ainoastaan yhden biisin (Moyo Mashine), mutta oon totaalisen rakastunut siihen biisiin. No, en vaihtanut kun muutaman sanan Ben Polin kanssa, otettiin pari yhteiskuvaa ja sit lähdin hihitellen takasin omaan pöytään. Kenties ens vuonna uudestaan Fiestalle, hehee...

Eilen otin hennan vasempaan käteen, ja se oli totaalinen katastrofi. Mutta aika hyvin oon saanut sen jo kulumaan. Sama nainen, joka teki mun letit, kertoi osaavansa tehdä myös hennan, mutta lopputulos näyttää lähinnä siltä, että olisin antanut 5-vuotiaalle tuubillisen hennaväriä ja käskenyt maalamaan. Saatiin kuitenkin aika hyvät naurut entisen kämppikseni kanssa, kun yritettiin hinkata tatskaa pois kaikenmaailman sekotuksilla (öljyä, suolaa, hammastahnaa jne.).

En itke, nauran. Oikeesti. 

No, vaikka henna ei ihan onnistunutkaan suunnitelmien mukaan, niin teetätin pari mekkoa naapurin naisella, ja niistä tuli aivan mielettömän upeat! Lahjoitin puolet vanhoista vaatteistani entiselle kämppikselleni tehdäkseni uusille tilaa rinkkaan. Aika hyvin oon saanut tavaroita pakattua (ja karsittua), joten pakkaamisen ei pitäisi olla ongelma (jos en viimeisinä päivinä villiinny shoppailemaan ihan urakalla).

Sunnuntaina starttaa juna täältä Mwanzasta kohti Dar es Salaamia. Darissa junan pitäis olla tiistaina illalla, mutta täällä kaikki on mahdollista, joten saa nähä ollaanko ajoissa vai myöhässä, veikkaan kuitenkin jälkimmäistä... Darissa ollaan yksi yö ja seuraavana aamuna lähdetään kohti Sansibaria. Siellä ollaan kolme yötä, tullaan takasin Dariin, lähdetään yhdeks yöks Bakamoyoon, tullaan yhdeks yöks takasin Dariin ja sit meikäläinen ottaa suunnaksi Suomen.

Tässä kuvia mun kodista:

Tj 3 viikkoa

Kahden viikon päästä lähden junalla täältä Mwanzasta Dar es Salaamiin. Junassa tulee vietettyä kaksi yötä. Vaikka toki mulla on edelleen omat epäilykseni junamatkasta, oon kuitenki enemmän ku innoissani tulevasta reissusta! Matkalla tulee nähtyä varmasti kaikenlaista ja oonpahan sit ainakin kokemusta rikkaampi ja on jotain mitä kiikkustuolissa muistella. Darissa yövytään yks yö, ja seuraavana päivänä suunnataan lautalla Sansibarille, missä ollaan kolme yötä. Sen jälkeen vielä pari yötä Darissa ja sit kotia kohti!

Käytiin taas Maswassa ja Kahamassa kouluvierailuilla ja pääsin hyvästelemään muksut. Aika haikeet fiilikset siitä, että nyt tää kaikki loppuu. Mutta onneks Mwanza on ja pysyy ja tänne pääsee aina takasin. Ja aion kyllä tänne vielä palata.

Tässä kuvia Mwanzan keskustasta sekä matkan varrelta Kahamasta Mwanzaan. Kanssamatkustajani, 11-vuotias poika, kuvasi varmaan 500 kuvaa kännykälläni matkan varrelta...

Worry not.

Viimeinen kuukausi pyörähti käyntiin, miten tää aika on voinu mennä näin nopeesti? Totta kai välillä on tuntunut, että on ollu täällä ikuisuuden ja että vielä on ikuisuus siihen, kun kone starttaa Darin kentältä Dohaan, sieltä Tukholmaan päätyen lopulta Helsinkiin, mutta yleisesti fiilis on kyllä se, että aika on mennyt todella nopeesti. Liian nopeesti? Siihen en osaa oikein vastata, tänään ajatus lähtemisestä tuntuu särkevän mun sydämen ja se ikävän määrä näitä ihmisiä kohtaan, keitä oon täällä tavannu alkaa hiipiä pikkuhiljaa tajuntaan. Huomenna fiilis saattaakin olla ihan eri, ja oon tyyliin jo pakkaamassa rinkkaa valmiiks... Tunteiden vuoristorataa, mutta sen kyllä pystyn sanomaan, oli päivä mikä tahansa, että tää reissu on ollu itelleni niin uskomaton kokemus, että en tuu toista varmastikaan koskaan kokemaan. Uskomaton kokemus, ehkä niin hyvässä kuin pahassakin, mutta kliseisesti Tapio Rautavaaraa lainatakseni, en päivääkään vaihtaisi pois. Ne uskomattoman ärsyttävät hetket on kasvattanut mun kärisvällisyyttä ja epämukavuuden sietokykyä, ne uskomattoman mahtavat kokemukset on puolestaan saanut mut nöyränä tuntemaan itseni etuoikeutuks, että tämmösen reissun pystyin tekemään.

Eka kuukausi meni oikeastaan totutellessa kaikkeen uuteen ja opetellessa maan tapoja ja kaupunkia ylipäätään. Lisäksi ekan kuukauden aikana hain paikkaani järjestössä, johon harjoittelua tulin suorittamaan ensimmäisenä ulkomaalaisena. Enkä oikein tiedä vieläkään, onko se paikka löytynyt. Sen tiedän, että ne ihmiset, jotka oon harjotteluni kautta kohdannut, on jättänyt jälkensä muhun hyvällä, rakkaalla ja välillä myös sydäntäraastavan koskettavalla tavalla.

Heinäkuussa sain Manun tänne kolmeks viikkoa, ja harjoittelun lisäksi keskityin toimimaan kaupunkioppaana Manulle sekä lähestymällä Mwanzaa enemmänkin turistin silmin katsoen, mitä tällä kaupungilla/maalla on tarjota ”lomalaisille”. Serengeti, Saanane, Capri Point, siinä taitaa olla ne merkittävimmät turistikohteet, joissa me vierailtiin, Capri Pointilla pariinkin otteeseen.

Sitten kun Manu lähti, niin iski ikävä ja yksinäisyys. Fiilikset olivat vähintäänkin ristiriitaiset, kun ajatus kotiinpaluusta vaan pyöri mielessä, mutta samalla en kokenut, että oisin kuitenkaan valmis lähtemään täältä poiskaan. Ystävystyin kuitenkin yhden paikallisen taiteilijan kanssa ja nyt fiilis on hyvä. Jopa niinkin hyvä, että päätin matkata lentokoneen sijaan junalla täältä Mwanzasta Dariin kuun lopussa. Toisin sanoen, tuun taittamaan matkan puolentoistatunnin sijaan kolmessa päivässä... Mutta näenpähän enemmän ja oonpahan yhtä kokemusta taas rikkaampi! 

Niin, eli elokuun suunnitelmana olis pistää harjoittelu pakettiin ja loppukuusta suunnata Darin kautta Sansibarille vajaaks viikoksi. Loppuajasta täällä ajattelin nyt pelkästään nauttia ja ottaa motokseni sen, mitä yks paikallinen tuttu totesi alkaessaan hoitaa mulle viikon lisäaikaa viisumiin: "Worry not."