Viimeiset päivät Mwanzassa

Viimeinen viikko Mwanzassa on mennyt lähinnä yleisesti hengaillen milloin missäkin. Viime lauantaina UTSS:n käyttämä autokuski kutsui mut ja yhden työkavereista luokseen syömään ja illalla hän vei mut paikallisille festareille. Oli kyllä älyttömän hauskaa. Kuski tunsi jonkun järjestäjistä, joten päästiin vip-puolelle, mutta parasta koko illassa oli se, että tapasin mun suosikki bongo flava-biisin esittäjän, Ben Polin! Tiedän tosin kyseiseltä artistilta ainoastaan yhden biisin (Moyo Mashine), mutta oon totaalisen rakastunut siihen biisiin. No, en vaihtanut kun muutaman sanan Ben Polin kanssa, otettiin pari yhteiskuvaa ja sit lähdin hihitellen takasin omaan pöytään. Kenties ens vuonna uudestaan Fiestalle, hehee...

Eilen otin hennan vasempaan käteen, ja se oli totaalinen katastrofi. Mutta aika hyvin oon saanut sen jo kulumaan. Sama nainen, joka teki mun letit, kertoi osaavansa tehdä myös hennan, mutta lopputulos näyttää lähinnä siltä, että olisin antanut 5-vuotiaalle tuubillisen hennaväriä ja käskenyt maalamaan. Saatiin kuitenkin aika hyvät naurut entisen kämppikseni kanssa, kun yritettiin hinkata tatskaa pois kaikenmaailman sekotuksilla (öljyä, suolaa, hammastahnaa jne.).

En itke, nauran. Oikeesti. 

No, vaikka henna ei ihan onnistunutkaan suunnitelmien mukaan, niin teetätin pari mekkoa naapurin naisella, ja niistä tuli aivan mielettömän upeat! Lahjoitin puolet vanhoista vaatteistani entiselle kämppikselleni tehdäkseni uusille tilaa rinkkaan. Aika hyvin oon saanut tavaroita pakattua (ja karsittua), joten pakkaamisen ei pitäisi olla ongelma (jos en viimeisinä päivinä villiinny shoppailemaan ihan urakalla).

Sunnuntaina starttaa juna täältä Mwanzasta kohti Dar es Salaamia. Darissa junan pitäis olla tiistaina illalla, mutta täällä kaikki on mahdollista, joten saa nähä ollaanko ajoissa vai myöhässä, veikkaan kuitenkin jälkimmäistä... Darissa ollaan yksi yö ja seuraavana aamuna lähdetään kohti Sansibaria. Siellä ollaan kolme yötä, tullaan takasin Dariin, lähdetään yhdeks yöks Bakamoyoon, tullaan yhdeks yöks takasin Dariin ja sit meikäläinen ottaa suunnaksi Suomen.

Tässä kuvia mun kodista:

Tj 3 viikkoa

Kahden viikon päästä lähden junalla täältä Mwanzasta Dar es Salaamiin. Junassa tulee vietettyä kaksi yötä. Vaikka toki mulla on edelleen omat epäilykseni junamatkasta, oon kuitenki enemmän ku innoissani tulevasta reissusta! Matkalla tulee nähtyä varmasti kaikenlaista ja oonpahan sit ainakin kokemusta rikkaampi ja on jotain mitä kiikkustuolissa muistella. Darissa yövytään yks yö, ja seuraavana päivänä suunnataan lautalla Sansibarille, missä ollaan kolme yötä. Sen jälkeen vielä pari yötä Darissa ja sit kotia kohti!

Käytiin taas Maswassa ja Kahamassa kouluvierailuilla ja pääsin hyvästelemään muksut. Aika haikeet fiilikset siitä, että nyt tää kaikki loppuu. Mutta onneks Mwanza on ja pysyy ja tänne pääsee aina takasin. Ja aion kyllä tänne vielä palata.

Tässä kuvia Mwanzan keskustasta sekä matkan varrelta Kahamasta Mwanzaan. Kanssamatkustajani, 11-vuotias poika, kuvasi varmaan 500 kuvaa kännykälläni matkan varrelta...

Worry not.

Viimeinen kuukausi pyörähti käyntiin, miten tää aika on voinu mennä näin nopeesti? Totta kai välillä on tuntunut, että on ollu täällä ikuisuuden ja että vielä on ikuisuus siihen, kun kone starttaa Darin kentältä Dohaan, sieltä Tukholmaan päätyen lopulta Helsinkiin, mutta yleisesti fiilis on kyllä se, että aika on mennyt todella nopeesti. Liian nopeesti? Siihen en osaa oikein vastata, tänään ajatus lähtemisestä tuntuu särkevän mun sydämen ja se ikävän määrä näitä ihmisiä kohtaan, keitä oon täällä tavannu alkaa hiipiä pikkuhiljaa tajuntaan. Huomenna fiilis saattaakin olla ihan eri, ja oon tyyliin jo pakkaamassa rinkkaa valmiiks... Tunteiden vuoristorataa, mutta sen kyllä pystyn sanomaan, oli päivä mikä tahansa, että tää reissu on ollu itelleni niin uskomaton kokemus, että en tuu toista varmastikaan koskaan kokemaan. Uskomaton kokemus, ehkä niin hyvässä kuin pahassakin, mutta kliseisesti Tapio Rautavaaraa lainatakseni, en päivääkään vaihtaisi pois. Ne uskomattoman ärsyttävät hetket on kasvattanut mun kärisvällisyyttä ja epämukavuuden sietokykyä, ne uskomattoman mahtavat kokemukset on puolestaan saanut mut nöyränä tuntemaan itseni etuoikeutuks, että tämmösen reissun pystyin tekemään.

Eka kuukausi meni oikeastaan totutellessa kaikkeen uuteen ja opetellessa maan tapoja ja kaupunkia ylipäätään. Lisäksi ekan kuukauden aikana hain paikkaani järjestössä, johon harjoittelua tulin suorittamaan ensimmäisenä ulkomaalaisena. Enkä oikein tiedä vieläkään, onko se paikka löytynyt. Sen tiedän, että ne ihmiset, jotka oon harjotteluni kautta kohdannut, on jättänyt jälkensä muhun hyvällä, rakkaalla ja välillä myös sydäntäraastavan koskettavalla tavalla.

Heinäkuussa sain Manun tänne kolmeks viikkoa, ja harjoittelun lisäksi keskityin toimimaan kaupunkioppaana Manulle sekä lähestymällä Mwanzaa enemmänkin turistin silmin katsoen, mitä tällä kaupungilla/maalla on tarjota ”lomalaisille”. Serengeti, Saanane, Capri Point, siinä taitaa olla ne merkittävimmät turistikohteet, joissa me vierailtiin, Capri Pointilla pariinkin otteeseen.

Sitten kun Manu lähti, niin iski ikävä ja yksinäisyys. Fiilikset olivat vähintäänkin ristiriitaiset, kun ajatus kotiinpaluusta vaan pyöri mielessä, mutta samalla en kokenut, että oisin kuitenkaan valmis lähtemään täältä poiskaan. Ystävystyin kuitenkin yhden paikallisen taiteilijan kanssa ja nyt fiilis on hyvä. Jopa niinkin hyvä, että päätin matkata lentokoneen sijaan junalla täältä Mwanzasta Dariin kuun lopussa. Toisin sanoen, tuun taittamaan matkan puolentoistatunnin sijaan kolmessa päivässä... Mutta näenpähän enemmän ja oonpahan yhtä kokemusta taas rikkaampi! 

Niin, eli elokuun suunnitelmana olis pistää harjoittelu pakettiin ja loppukuusta suunnata Darin kautta Sansibarille vajaaks viikoksi. Loppuajasta täällä ajattelin nyt pelkästään nauttia ja ottaa motokseni sen, mitä yks paikallinen tuttu totesi alkaessaan hoitaa mulle viikon lisäaikaa viisumiin: "Worry not."

Tansanian lyhyt oppimäärä

Kahden kuukauden aikana oon oppinut, että

-jos automatkan sanotaan kestävän kolme tuntia, todellisuudessa se tarkoittaa vähintäänkin neljää, vaikka matka sujuisikin ihan ongelmitta.

-läppärin ja puhelimen akut kannattaa pitää aina täynnä, sillä koskaan ei tiedä, milloin tulee sähkökatko ja kuinka kauan se kestää.

  -jos aamupäivällä sanot, että sulla ei oo mitään suunnitelmia loppupäivälle, se tarkoittaa sitä, että kotimatkalla voidaan poiketa yhden jos toisenkin sukulaisen tai tuttavan luona, ja poikkeaminen tarkoittaa todellisuudessa usean tunnin vierailua, jonka aikana keskustellaan vain swahiliksi.

-kaikkia kiinnostaa kaikki asiasi: Kuka oot, mistä tuut, mihin meet, miksi meet, mitä teet, mikset tee, missä asut, millä oot sinne menossa, no entäs huomenna...? Toiselta puolelta tietä huudellaan, että "Mikset mennyt tohon dala dalaan häh?" Hmmm, no ehkä siks, että se ei mene sinne minne haluan... 

-Edellisestä kohdasta johtuen, et oo koskaan ongelmasi kanssa yksin, vaan apua saat ja sitä tarjotaan (halusit sitä tai et).

-Jos on ongelma, kannattaa sanoa se ääneen, sillä yleensä keskustelukumppaniltasi löytyy joku kaveri tai tutun tutun tuttu, joka osaa auttaa.

-Ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus hämmästyttää joka päivä. Mikäs sen mukavampi aloitus päivälle, kuin kymmenen hyvän huomenen toivotusta, kun kävelet dala dala-pysäkiltä toiselle! 

-vessapaperia, nenäliinoja tai mitä tahansa paperia minkä tahansa pyyhkimiseen kannattaa kantaa mukana aina. Älä luota edes siihen, että hotellissa olisi vessapaperia.

-kylpyhuoneessa ja vessassa olevilla isoilla vesiämpäreillä todella on tarkoitus! Kun vedet katkeaa syystä tuntematon koko päiväksi, on mukavaa, että edes vessan vetäminen onnistuu, kiitos näiden etukäteen täytettyjen ämpäreiden.

-käsihygieniasta huolehtiminen ruokapaikoissa on yllätyksekseni ollut helppoa! Koska täällä ruoka syödään sormin, niin käsien puhtaudestakin pidetään näin ollen huolta ennen ja jälkeen ruokailun.

-täällä ei harrasteta käsien kuivaamista paperiin/käsipyyhkeisiin, vaan käsien annetaan kuivua itsekseen.

-täällä todella pidetään suolasta ja sokerista. Suolaa lisätään aina poikkeuksetta omaan ruoka-annokseen ja sokeria kauhotaan teen sekaan lusikkakaupalla. Kun en itse sokeria teessäni käytä, kysyi eräs paikallinen, että teillä ei siis Suomessa ole lainkaan sokeria?

-”Huomenna”, ei oikeasti tarkoita huomenna, eikä edes sitä seuraavaa päivää tai edes seuraavaa viikkoa. ”Huomenna” ei siis oikeastaan täällä tarkoita mitään, se on vaan kieroilmaus sanalle ”ei onnistu”. Mistä päästäänkin siihen, että

-ei-sanaa vältellään viimeiseen saakka, sen sijaan vastataan ”maybe tomorrow”. ”Maybe Monday” on myös kuultu moneen kertaan. Sillä on varmaankin tarkoitettu jotain ensi vuoden maanantaita, sillä kertaakaan maanantaina ei ole tapahtunut juurikaan mitään suunniteltua.

Ah, Tanzania. Just loving it<3

Capri Point ja kuulumisia

Jaahas, Manu lähti takaisin Suomeen ja meikäläisellä olis edessä vielä kuutisen viikkoa arkea Afrikassa. Vaikka tietenkin harmitti ja harmittaa edelleen, että Manu lähti, ei mulla kuitenkaan oo (vielä) sellanen olo, että olisin ite valmis lähtemään täältä takaisin Suomeen. Fiiliksen voisi siis kiteyttää, että Suomeen en niinkään kaipaa, sen sijaan ihmisiä siellä Suomessa ikävöin sitäkin enemmän. Tiesin jo ennen tänne lähtöä, että suurin haaste tässä reissussa tulee olemaan se, että lähden reissuun yksin, koska en ole yksinolemisessa kovinkaan hyvä pidemmän päälle. Ja se on tullut kyllä todettua täälläkin. Mutta, hyvä se on sitäkin harjoitella, ja osaapahan arvostaa taas aivan uudella tavalla kaikkia läheisiä, jotka siellä Suomessa odottaa, vaikka totta kai teitä oon arvostanut aikaisemminkin. Mutta arvostus on saanut ihan uuden ulottuvuuden, kun on repinyt itsensä täysin irti kaikesta tutusta ja turvallisesta.

Ja kyllähän täälläkin oon tavannut aivan uskomattomia tyyppejä, en siis lymyile yksikseni kaiket päivät neljän seinän sisällä, jos se siltä aluksi kuulosti. Mutta toki sitä tuttuja kasvoja aina välillä kaipaa! Varsinkin, kun täällä ihmiset tulkitsee sut helposti väärin. Esimerkiksi, he helposti olettavat jos seisoskelet yksiksesi jossain, että olet surullinen tai jokin on muuten huonosti. Tää tuli todistettua muun muassa viime viikolla kesäleirillä, kun ihan kaikessa rauhassa ja hyvillä mielin katselin sivusta ihmisten hääräämistä odotellessani oman lapsiryhmäni saapumista paikalle, niin eiköhän siinä käynyt nelisen ihmistä kyselemässä, että mikä on hätänä ja onko kaikki hyvin, mikset puhu mitään ja miksi seisot yksin? Siinä sitten vastailin, että juu juu, ei tässä mitään hätää, olen vain suomalainen. Yritin sitten pitkin viikkoa saada perusilmeeni iloisemmaksi ja koitin muistaa käydä tervehtimässä kaikki vähänkin tutut kasvot useaan kertaan päivän aikana. Vie muuten aika paljon energiaa, kun ei siihen Suomessa ole tottunut, että joka toisen (tuntemattoman) ihmisen kanssa täytyy (saa) vaihtaa kuulumiset vähintäänkin parilla sanalla!

Täällä myös moni ihminen jotenkin ajattelee, että aivan kaikki Tansaniassa on mulle uutta ja ihmeellistä, mikä huvittaa, varsinkin kun puhutaan ruuasta. Kyllä meillä Suomessakin riisiä syödään ja papuja myös, samoin kalaa, eli vaikka ugali ja keittobanaani ovatkin uusia tuttavuuksia, niin ei kuitenkaan ihan kaikki ruuat sentään. Kaiken huippu oli kun eräs kesäleirin vapaaehtoisista esitteli mulle vaalean leivän: ”Sanii, here is this food, I don´t know if you know it?” Siinä hetkessä pääsi kyllä aika rehevä sisäinen nauru... Kyllä meillä leipää Suomessakin on...

Kesäleiri sujui todella hyvin ja olin oikeinkin positiivisesti yllättynyt, että suunniteltu aikataulu piti, jos nyt ei ihan minuutilleen niin ainakin melkein! Päivät olivat pitkiä, mutta sitäkin antoisampia. Leirin sisällöstä enemmän täällä.

Työ- ja arkikuviot ovat tällä hetkellä oikeastaan melko pitkälle auki, paria artikkelia tässä työstän julkaistavaksi, mutta muuten on töistä pari hengähdyspäivää hektisen viikon jälkeen. Arjesta ei sen kummempaa, kuin että siinä se rullailee menemään ihan kuten ennenkin!

Kuvat ovat läheltä Mwanzan keskustaa, Capri Pointilta, missä me oltiin katsomassa auringonlaskua. Aivan upea paikka!

Saanane ja sen sellasta

Kiireen vuoksi läjäytän tähän kasan kuvia viime perjantailta. Silloin käytiin Manun kanssa Saananessa, Tansanian pienimmässä kansallispuistossa. Saanane on saari, jonne venematka kesti noin viisi minuuttia. Mukanamme oli opas, jonka kanssa kierreltiin kävellen saari ympäri. Oli kyllä kaunista!

Saanane-retken jälkeen jäätiin paikallisten kanssa jammailemaan, oli kyllä hauskaa! Manu sai vuokrattua yhdeltä näistä tyypeistä kitaran viikoks, jotta ei aika tuu pitkäks kun meikäläinen on töissä. Tää viikko on hurahtanut Under the same sun-järjestön järjestämällä kesäleirillä. Leiri jatkuu sunnuntaihin saakka, joten kiirettä pitää lopun viikkookin. Mutta palailen paremmalla aikaa kirjoittelemaan, yhteenvetona voin vaan todeta, että hyvin menee!