Asenne hakuna matata.

Täällä ollaan, Mwanzassa, Tansaniassa. Vuorokausi matkustamista tuli suurin piirtein täyteen, kun vihdoin lentokone Dar es Salaamista laskeutui Mwanzan sympaattisen pienelle lentokentälle eilen kahdeksan aikaan illalla. Matkanteko sujui paremmin kuin hyvin. Lentokoneet eivät olleet täynnä (lukuunottamatta lentoa Helsingistä Tukholmaan), joten tilaa oli pötköttää ja koittaa saada nukuttua.  Jopa rinkkani selvisi kolmesta koneenvaihdosta ja check-in-epäselvyyksistä huolimatta tänne asti!

Mwanzan lentokentällä mua oli vastassa sovitusti paikallinen Stephen ystävänsä kanssa. He kuskasivat mut hotellille, jossa asustelen keskiviikkoon saakka. Sen jälkeen pääsen muuttamaan ”lopulliseen” asuntooni, jonne käsittääkseni saan kämppiksikseni pari tyttöä Englannista. Törmäsin myös suomalaiseen naiseen tänään, kun olin hakemassa paikallista liittymää, ja selvisi, että hän asuu kuukauden ajan tulevan majoitukseni naapurissa!

Tänään Stephen esitteli minulle hieman kaupunkia, kävimme järven rannassa kävelemässä sekä lounastamassa jossakin kuppilassa. Lounaaksi eteeni kannettiin kokonainen kala (oisko ollut taimen) ja kaksi keittobanaania. Kala oli todella hyvää ja keittobanaanit käyvät vähän kuin perunasta. Ruoka syötiin sormin tottakai.

Miltä Mwanza nyt sitten vaikuttaa yhden päivän kokemuksen perusteella? Hmmm.. Kuumalta, pölyiseltä, ihastuttavalta, mielenkiintoiselta... Hektisyyttä on vain liikenteessä, muuten edetään rauhassa, polepole. Ihmiset katsovat pitkään ja huutelevat perään ”mzungu” (valkoinen) naureskellen, tulevat tervehtimään ja kyselevät puhelinnumeroa, sekä antavat omat yhteystietonsa siltä varalta ”jos haluat, voin näyttää sulle paikkoja Mwanzassa”.

Kaiken kaikkiaan fiilikset tulevista kolmesta kuukaudesta ovat nyt tasaantuneet kaiken jännityksen, odotuksen ja innokkuuden sekasotkusta hieman tyynempään odotukseen, hyvään mieleen, ja luottavaisuuteen siitä, että asiat järjestyy.  Lentokoneessa listasin päässäni kaiken maailman kliseisimmät tsemppauslauseet (kerran sitä vaan eletään, välillä pitää astua ulos mukavuusalueeltaan kehittyäkseen, pitää haastaa itseään, sä et oo mikään sintti vaan sä oot hai, mikä ei tapa niin vahvistaa jne.), mutta lopulta hoin puoliunessa turbulenssin keskellä oikeastaan enää vaan ” Sanni mitä v****a oot tekemässä?”

Nyt, kunnon yöunien ja nopean kaupunkikierroksen jälkeen, fiilis on kaikin puolin hyvä ja asenne hakuna matata.