Mambo? - Poa!

Oon tämän viikon aikana tajunnut, että mikään täällä ei oikeastaan ole enää tuntunut niin ihmeelliseltä, uudelta, oudolta, ärsyttävältä, vaikealta, huvittavalta tai turhauttavalta, kuin aluksi. Yhtenä päivänä tunsin olevani niin kaukana kotoa, ettei kauemmas enää pääse, ja seuraavana aamuna heräsin tunteeseen, että mikäs täällä ollessa. Totta kai edelleen ihmiset kadulla kiinnittävät huomiota, tuijottavat ja  huutelevat mzungu, karibu (tervetuloa) tai mambo (miten menee?), mutta muuten alkaa tuntua, että täällähän mä elelen kuin kala vedessä. Ihan kuin täällä olisi ollut mun mentävä kolo, ja nyt olen siihen koloon mukavasti solahtanut. Leukani loksahti nilkkoihini asti kun dala dalassakin ”ovimies” kutsui mua mzungun sijaan madameksi! Viime viikolla olin joka ainoalla dala dala- matkalla ainakin jossain vaiheessa keskustelunaiheena, mzungu sitä ja mzungu tätä, mutta tällä viikolla kukaan ei oikeastaan ole kiinnittänyt muhun lainkaan erityistä huomiota (muuta kuin silloin, kun en ole ollut varma missä mun pitäisi jäädä pois). Ihanaa!

Nurkat ovat siis tulleet yhä tutummiksi ja viikonloppuna pääsenkin kouluvierailulle vähän kauemmas, parin kolmen tunnin ajomatkan päähän. Mukava päästä näkemään vähän tätä maata Mwanzan ulkopuolellekin! Ensi viikon viikonloppuna on myös luvassa kouluvisiitti kauemmaksi ja tulemme yöpymään siellä yhden yön. Matkat taittuvat mukavasti Under the same sun- järjestön kautta (ilmastoidulla!) henkilöautolla, mikä toki tekee matkustamisesta miellyttävämpää.

Työkentelystä täällä oon oppinut sen, että kaikki täytyy osata kysyä erikseen, muuten seuraavan päivän työpäivä pysyy mysteerinä oikeastaan siihen saakka, kunnes se on ohi. Esimerkiksi viime viikolla tiesin, että torstaina pitäisi olla työpäivä ja kun kysyin asiasta, vastaus kuului ”Kyllä, tavataan kahdeksalta aamulla keskustassa.” Ei mitään muuta. Sitten esitin lisäkysymyksen, että mikäs päivän suunnitelma on, jolloin mulle vastattiin ”Lähdemme noin 40 km päähän kouluvierailulle, siellä menee sitten koko päivä.” Ei tullut mieleen sitten kertoa tätä heti ensimmäisessä viestissä? Oon myös tällä viikolla parina päivänä saanut tietää vasta aamulla onko mulla töitä vai ei ja missä mun pitäisi olla mihinkin aikaan. Joten  työajat ovat kaikkea muuta kuin perinteiset kasista neljään, mutta kyllä siihenkin on jo tottunut. Onneksi täällä ei niinkään täsmällisyydellä ole merkitystä. Hankalaa se olisikin olla täsmällinen, kun julkinen liikenne on mitä on. Dala dala saattaa jäädä keskustaan odottamaan, että täyttyisi, ja liikkeelle lähdetään vasta sitten kun auto on täynnä.

Kahden viikon päästä suomalaispariskunta naapurista lähtee takaisin Suomeen, ja pääsen muuttamaan naapuritaloon. Talo on samanlainen kuin tämäkin (kolme huonetta, olohuone ja keittiö), mutta paljon viihtyisämpi! Keittiökin on paremmin varusteltu, täällä kun keittöstä ei muuta löydy kuin sähköhella ja jääkaapinrotisko 80-luvulta, jonka lämpötilaa ei pysty säätämään, ja kaikki ruuat muuttuvat ”ihanan” kohmeisiksi siellä. Toisaalta, parempi kai jääkaapin on olla liian kylmä kuin liian kuuma (täällä oppii kaiken kääntämään tavalla tai toisella myönteiseksi, heheh)... Naapuritalossa on kahden kunnolla toimivan jääkaapin lisäksi liesi, mikro, vedenkeitin ja kahvinkeitin, jotka tuntuvat aivan luksukselta! Lisäksi siellä on se toimiva sauna ja suihkusta tulee lämmintä vettä! Meidän vedenlämmitimemme on ollut pari viikkoa rikki, eikä sitä ole pyynnöistämme huolimatta (vielä) korjattu. Jos jotain kysyy, niin vastaus on joko ”huomenna” tai ” maanantaina” tai ”ensi viikolla”. Suoraa ei-vastausta täällä vältetään viimeiseen saakka.

Mutta kaiken kaikkiaan siis hyvin menee, rauhassa päivä kerrallaan ja sitä rataa.  Saa nähdä minkälaisena huithapelina ajankäytön suhteen tuun takaisin täältä ”suurinpiirteinmaasta” sinne täsmällisyyteen. Pyydän jo etukäteen kärsivällisyyttä, kiitos! 

(En tiedä miks tää bloggeri muutti noiden kuvien kuvasuhteen ihan vituralleen, mutta latasin niitä 45 minuuttia niin olkoon. Kun klikkaatte kuvaa niin sen pitäis näkyä normaalina.)